Referenssi
Topinoajan jätekeskuksen altaan ylläpitopuhdistus, Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH Oy)
Jätekeskuksen suotovesialtaan puhdistus tehtiin käyttämällä uudenlaista imuruoppauslaitteistoa sekä Geotuubi -teknologiaa. Ajan kuluessa altaiden pohjalle kertyy tiivistynyt kerros sedimenttiä, jonka poistaminen onnistui käyttämällämme teknologialla kustannustehokkaasti.
Imuruoppauksen käyttö mahdollisti altaan käytön ilman toiminnan keskeytystä. Projektia varten kehitimme yhdessä kumppaniemme kanssa kokonaan uudenlaisen ruoppauslaitteen, joka mahdollisti aiempaa nopeamman projektin läpiviennin. Lietteet käsiteltiin hajuttomasti geotuubeilla, jolloin ne kuivuivat tehokkaasti jatkokäyttöä varten.


Lisää referenssejä
-
Kotka Mills -puhdistusaltaan kunnostus
Asiakkaamme Kotka Mills:in jäteveden puhdistusaltaaseen oli kerääntynyt sedimenttiä ajansaatossa. Altaan vesitilavuus oli pienentynyt ja tehtaan päästörajat olivat vaarassa ylittyä.
-
Autoimme pelastamaan pohjoisen lintuparatiisin Kemijärvellä
Autoimme asiakastamme puhdistamaan entisen paperitehtaan käytössä olleen alueen Kemijärvellä. Alue on laajalti tunnettu paikallisena muuttolintujen suosimana alueena. Käytimme imuruoppausmenetelmää jonka avulla yli 300 000 kuutiota pilaantunutta maa-ainesta imettiin sekä prosessoitiin yhdessä Vesirakennus Ojanen Oy:n kanssa.
-
Gallsträsk järven kunnostus Kauniaisissa
Kauniaisissa sijaitseva Gallträsk -järvi oli päässyt erittäin huonokuntoiseen tilaan. Vedenlaatu oli laskenut lähes myrkylliselle tasolle ja järven käyttöä virkistystarkoituksiin ei enää suositeltu.
Ota yhteyttä
