tEKNOLOGIAT

Online stabilointi

Monesti jäteveden tai -lietteen kuivaamisen ohella tarvitaan massan lujuusominaisuuksien tai esimerkiksi kemiallista reaktiota metallisen liukoisuuden muuttamiseksi. Tätä varten olemme kehittäöneet ja patentoineet kumppanin kanssa online stabilointi menetelmän.

Menetelmässä kaikki tapahtuu putkessa reaaliaikaisesti. Esimerkiksi pilaantunut sedimentti imuruopataan satama-altaan pohjasta, tai kaivoksen jätevesialtaan sedimentti imuruotaan altaan pohjalta geotuubiin. Liete kulkee lähtöpisteen ja tuubin välillä putkessa. Normaalisti riittää flokkulanttien käyttö, jolloin liete saadaan kuivattua ja haitta-aineet pidättyvät tuubin sisään. Joissain tapauksissa esiintyy vedessä myös liukoisia metalleja tai itse kuivattu sakka pitää stabiloidaan haitta-aineiden liukoisuuden vähentämiseksi ja sakan kaatopaikkakelpoisuuden/hyötykäyttökelpoisuuden parantamiseksi. Jossain tapauksissa sakan lujuusominaisuuksia pitää parantaa. Näihin tekijöihin voimme puuttua patentoidulla menetelmällämme putkessa, ilman erillisiä työvaiheita. Mieti mikä säästö.

Käsittelemme tehokkaasti vetisiä sedimenttejä, lietettä, nestemäisiä jätteitä, rikastushiekkaa ja kaivosjätettä. Erotamme kiintoaineen nesteistä. Asiakkaitamme ovat kaivosteollisuus, jätehuolto, paperi- ja selluteollisuus, terästeollisuus, lannoiteteollisuus sekä kunnat, kaupungit ja satamat Suomessa ja Ruotsissa.

Käsittely pitää sisällään seuraavat vaiheet

1

Yhteydenotto ja lähtötietojen läpikäynti asiakkaan kanssa yhdessä

2

Kartoitus, näytteenotto, laboratoriotestit ja suunnittelulaskelmat

3

Lupa- ja suunnitteluvaiheen asiantuntijatyöt

4

Ruoppaus ja lietteenkäsittelyteknologin toimitus

5

Projektin seuranta ja raportointi

Lietteenkäsittelyn hyödyt

  • Käyttökokemukset: yli 20 vuotta kokemuksia Suomessa ja Ruotsissa
  • Vetinen, nestemäinen liete muuntuu kiinteäksi: hyötykäyttö tai loppusijoitus helpottuu, kuormaus ja kuljetus taloudellisempaa
  • Kuivaläjitys (dry stacking): rikastushiekan kuivaläjitys, vie vähemmän tilaa ja vesi ei vello
  • Hyötykäyttö: geotuubi-elementeistä voidaan rakentaa esimerkiksi pato tai valli.
  • Yksinkertainen asennus ja käyttö: ei mekaanisia osia tai monimutkaisia järjestelmiä
  • Lietteen määrä ja tilavuus pienenee huomattavasti: jopa 90% alkuperäisestä
  • Suuri tai pieni kapasiteetti: jopa 3000m3/h käsittelykapasiteetti eli vastaa suurintakin imuruoppaajaa
  • Hankkeen koon mukaisia geotuubeja aina kuutiosta satoihin tuhansiin kuutioihin ja nöistö myös kokemusta oikeista projekteista.
  • Puhdistaa veden: pidättää kiintoaineen tehokkaasti sekä haitta-aineita, mm. raskasmetallit, myös liukoiset metallit.
  • Ei hajua, ei melua, ei kunnossapitoa. Ideaalinen kaupunkiympäristöön.
  • Monipuolinen asennus ja mobiili: voidaan pinota päällekkäin tai asentaa vaihtolavalla

Referenssit, jotka toteutettiin suunnitelmamme ja teknologiamme perusteella

Ota yhteyttä

Jätä yhteystietosi ja olemme sinuun yhteydessä

Lähettämällä viestin hyväksyt tietosuojakäytäntömme.